Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Terveelliset elämäntavat olisi hyvä oppia jo lapsena

Lapsena omaksutut hyvät elämäntavat näkyvät terveempinä verisuonina jo parikymppisenä, suomalaistutkimus vahvistaa. Turkulaiseen STRIP-tutkimukseen perustuvat havainnot tukevat saman tutkijaryhmän aiempia tuloksia ja osoittavat sydänsairauksiin johtavan kehityksen alkavan jo varhain. Tähän kehitykseen voidaan myös puuttua aikaisin.

Circulation-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin miten sydänterveellisten elintapojen noudattaminen vaikuttaa verisuonten sisäpintojen kuntoon nuorilla, joiden perheissä on noudatettu sydänystävällisiä ruokailusuosituksia vauvaiästä alkaen.

Kun tutkijat vertasivat nuoria heidän ollessa 15-, 17- ja 19-vuotiaita, he havaitsivat terveellisiä elämäntapoja noudattaneiden aortan sisäpinnat kimmoisammiksi kuin verrokkien. Lisäksi heidän aortansa sisäpinnat eivät olleet paksuuntuneet yhtä paljon, mikä ennakoi pienempää sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Tulosten perusteella nuorten ei tarvinnut noudattaa kaikkia terveellisiä elämäntapoja, joita tässä tutkimuksessa listattiin seitsemän. Jo 4–5 elintapaa riitti. Tällaisia olivat savuttomuus, riittävä liikunta, normaalipainoisuus sekä terveellinen, vähän kovia rasvoja sisältävä ruokavalio sekä normaali verenpaine, alhainen kokonaiskolesteroli sekä hyvä glukoositasapaino.

Tutkijat huomasivat myös, että terveellisten elintapojen noudattaminen väheni mitä vanhemmiksi nuoret ehtivät. Etenkin tupakointi ja kovien rasvojen käyttö lisääntyivät ja liikuntaharrastukset vähenivät.

 

Uutispalvelu Duodecim

(Circulation 2013;127:2088–2096)

http://circ.ahajournals.org/content/127/21/2088.abstract

Takaisin