Myös kofeiiniton kahvi voi ehkäistä diabetesta

Kahvinjuojien on monissa tutkimuksissa havaittu säästyvän aikuistyypin diabetekselta muita todennäköisemmin. Tuore katsaustutkimus vahvistaa nämä tulokset ja osoittaa samanlaisen vaikutuksen liittyvän myös kofeiinittomaan kahviin.

Katsauksessa yhdistettiin 28 kahvitutkimuksen aineistot, ja niiden perusteella kahviin liitetty diabetessuoja voimistuu mitä enemmän kahvia juo. Yhden päivittäisen kupillisen nauttivat sairastuivat 9 prosenttia epätodennäköisemmin kuin osallistujat, jotka eivät juoneet kahvia. Kuusi kupillista päivässä kahvittelevien sairastumisriski oli jo noin 30 prosenttia pienempi.

Kofeiinittoman kahvin juomiseen liittyi samanlainen vaikutus. Riski sairastua aikuistyypin diabetekseen pieneni 6 prosenttia jokaista päivittäistä kupillista kohden. Tutkimusten seuranta-ajat vaihtelivat kymmenestä kuukaudesta kahteenkymmeneen vuoteen.

Tutkimus vahvistaa näyttöä kahvin suotuisista diabetesvaikutuksista, mutta aiempien tutkimusten tavoin tämäkään ei pysty osoittamaan, että yhteys johtuu vain ja ainoastaan kahvista. Näyttöä on kuitenkin kertynyt niin paljon, että vaikutus on todennäköinen.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Diabetes Care 2014;37:569–586)

http://care.diabetesjournals.org/content/37/2/569.abstract

Takaisin