Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Musiikki lievittää lasten kipua

Verinäytteet ja monet muut toimenpiteet voivat olla lapsille pelottavia ja kivuliaita kokemuksia. Tuoreen tutkimuksen mukaan tilanteet voi kuitenkin tehdä siedettävämmäksi soittamalla taustalla musiikkia.

Jama Pediatrics -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa musiikki rauhoitti lapsia verisuonipistoksen aikana ja myös vähensi heidän kokemaansa kipua, mutta musiikki myös helpotti toimenpiteen suorittamista.

Hoitohenkilökunnasta 76 prosenttia arvioi toimenpiteen sujuneen erittäin hyvin, kun taustalla soitettiin musiikkiterapeutin valitsemaa musiikkia. Vertailuryhmässä samanlaisen arvion antoi 38 prosenttia henkilökunnasta. Hoitohenkilökunta oli myös tyytyväisempi verisuonipistokseensa, joten on mahdollista, että musiikki rauhoitti lasten lisäksi myös henkilökuntaa.

Tutkimukseen osallistui 42 lasta, joille asetettiin neula verisuoneen. Lapset olivat 3–11-vuotiaita.

Musiikin suotuisat vaikutukset voivat selittyä monellakin tavalla, mutta tässä tutkimuksessa ei tutkittu itse mekanismia. Aiemmista tutkimuksista ihmisen verenpaineen ja hengityksen tiedetään reagoivan herkästi musiikkiin, mikä saattaa selittää myös nyt saadut tulokset. Musiikki voi myös viedä huomion toisaalle ja siten tehdä kipuaistimuksesta siedettävämmän.

Uutispalvelu Duodecim

(Jama Pediatrics 2013;167:826–835)

http://archpedi.jamanetwork.com/article.aspx?articleid12579#Abstract

 

 

Takaisin