Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Maidon rasvat voivat laukaista tulehduksellisen suolistotaudin

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan maitopainotteinen ruokavalio saattaa olla syypää tulehduksellisen suolistotaudin yleistymiseen länsimaissa. Heidän Nature-lehdessä julkaisemansa tulokset viittaavat siihen, että maidon rasvat laukaisevat suolistotautiin johtavan kehityksen henkilöillä, jotka ovat perimältään alttiita sairastumaan.

Tulos on mielenkiintoinen, sillä viime vuosina tutkimukset ovat paljastaneet joidenkin geenien lisäävän tulehduksellisen suolistotaudin riskiä, mutta tutkijat eivät ole osanneet selittää, miksi kaikki geneettisesti alttiit eivät sairastu. Selitys saattaakin piillä maitorasvassa.

Tutkijat saivat tuloksensa hiirikokeessa, jossa poistamalla tietty molekyyli hiirien immuunijärjestelmä saatiin reagoimaan vahvemmin suolistobakteereihin. Kun osalle hiiristä syötettiin tämän jälkeen vähärasvaista tai paljon monityydyttymättömiä rasvoja sisältävää ravintoa, yhdelle viidestä kehittyi suolistotulehdus. Sen sijaan suolisto tulehtui kolmella hiirellä viidestä, kun ne laitettiin tyydyttyneitä maitorasvoja sisältävälle ravinnolle. Tulehdus oli tällöin myös pahempi, laajempi ja kehittyi nopeammin.

Tarkemmat selvitykset paljastivat myös todennäköisen syyn maitorasvojen haitallisuudelle. Tarkastellessaan hiirten suolistobakteereita tutkijat löysivät maitorasvoja syövien suolistosta poikkeuksellisen runsaasti tiettyä Bilophilia wadsworthia -bakteeria, joka aiemmissa tutkimuksissa on yhdistetty useisiin tulehduksellisiin suolistosairauksiin.

Vähärasvaista tai monityydyttymättömiä rasvoja sisältävää ruokaa syöneiden suolistossa Bilophilia wadsworthiaa oli tuskin lainkaan.

Jos tulokset varmistuvat uusissa tutkimuksissa ja maitorasva vaikuttaa samoin myös ihmisen suolistobakteereihin, voisi maitotuotteiden välttäminen estää tulehduksellisen suolistotaudin monilta, joiden perimä tekee heistä alttiita sairastumaan.

 

Uutispalvelu Duodecim

(Nature 2012;DOI: 10.1038/nature11225)

http://www.nature.com/nature/index.html

Takaisin