Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Lihavuusleikkaus parantaa diabeteksen mutta moni sairastuu uudelleen

Lihavuusleikkaukset paitsi laihduttavat myös parantavat aikuistyypin diabeteksen monilta potilailta. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan tämä havaitaan etenkin muutama vuosi leikkauksen jälkeen, mutta vuosien varrella monen diabetes uusiutuu.

Ruotsalaisten tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton Jama-lehdessä, ja ne perustuvat 340 lihavuusleikkauksessa olleen diabetespotilaan ja 260 lihavan diabetesta sairastavan verrokin pitkäaikaiseen seurantaan. Diabetesta potilailta testattiin uudelleen kymmenen vuotta tutkimuksen alkamisesta. Diabeteksen liitännäissairauksia selvitettiin 18 vuoden ajalta.

Kaksi vuotta leikkauksen jälkeen diabetes oli parantunut 72 prosentilta leikkauspotilaista, mutta vain 16 prosentilta verrokeista. Seurannan aikana tilanne vähitellen huononi kummassakin ryhmässä, mutta 15 vuotta tutkimuksen alusta leikkauspotilaista yhä 30 prosenttia oli vapaita diabeteksesta. Verrokeista vain 7 prosenttia oli säilynyt terveenä.

Leikkausryhmäläiset säästyivät myös muita todennäköisemmin diabeteksen liitännäissairauksilta.

Ruotsalaisten tulokset ovat tervetulleita, sillä vaikka lihavuusleikkausten diabetesvaikutuksista on tiedetty pitkään, harvan tutkimuksen tulokset ovat perustuneet yhtä pitkään seurantaan.

Uutispalvelu Duodecim

(Jama 2014;311:2297–2304)

http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid78719

Takaisin