Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

HIV-testin tekeminen helpommaksi

Suomen ensimmäisestä aids-tapauksesta on kulunut jo 30 vuotta, mutta tautiin ja hiv-tartuntaan liittyy edelleen paljon virheellisiä uskomuksia ja tietoa. Kehittyneen lääkehoidon ansiosta hiv-positiivisten eliniän ennuste on samaa luokkaa muun väestön kanssa. Oikein hoidettuna tartunta ei estä normaalia elämää. Lääkehoito tulisi kuitenkin aloittaa jo ennen oireita, mikä puolestaan edellyttää tartunnan tarpeeksi varhaista toteamista.

Nykyään noin puolet tartunnoista todetaan Suomessa vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito olisi jo pitänyt aloittaa. Kynnystä testiin hakeutumiselle nostavat tiedon puutteen lisäksi esimerkiksi leimautumisen pelko ja häpeä. Etenkin pienillä paikkakunnilla omalla nimellä asiointi voi muodostua esteeksi testiin hakeutumiselle.

Mahdollisuus tehdä hiv-testi nimettömänä on yksi keino, jolla testiin hakeutumisen kynnystä voidaan alentaa. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden sekä THL:n suosituksen mukaan Suomessa tulisi olla oikeus saada nimetön hiv-testi julkisen terveydenhuollon puitteissa. Tällä hetkellä suositus toteutuu kuitenkin huonosti.

Syksystä 2012 lähtien MSD on järjestänyt luento- ja koulutustilaisuuksia anonyymista hiv-pikatestaamisesta yhteistyössä paikallisten terveydenhuollon toimijoiden, HIV-säätiön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Viime syksynä testit aloitettiin Lappeenrannassa ja Imatralla. Syyskuun alusta lähtien nimettömään pikatestiin pääsee terveysasemilla myös Tampereella ja Rovaniemellä.

Hiv-pikatesti on luotettava ja nopea tapa selvittää mahdollinen tartunta. Sormenpäästä otetusta veripisarasta saa testituloksen 15 minuutissa, jos tulos on negatiivinen, eli hiv-tartuntaa ei ole tapahtunut. Positiivinen testitulos varmistetaan jatkotutkimuksella.

Takaisin