Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Elintavat avain diabeetikoiden kuolleisuuden vähentämiseen

Aikuistyypin diabetesta sairastavien kuolleisuusluvut saataisiin merkittävästi pienemmiksi, jos potilaat tupakoisivat vähemmän, liikkuisivat enemmän ja huolehtisivat sokeritasapainostaan.

Diabeetikoiden tiedetään kuolevan muuta väestöä todennäköisemmin mm. sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään.

Asiaa selvitettiin yhdysvaltalaistutkimuksessa, johon osallistui 1 500 aikuistyypin diabeetikkoa. Osallistujista 642 kuoli seurannan aikana. Tutkijat selvittivät potilaiden kuolinsyyt ja päättelivät niistä miten paljon eri riskitekijät todennäköisesti vaikuttivat henkilöiden kuolemaan.

Heidän laskujensa mukaan potilaiden kuolleisuus olisi ollut 16 % vähäisempää, jos kaikki tutkitut olisivat liikkuneet riittävästi, 15 % vähäisempää, jos kaikkien veren sokeripitoisuudet olisivat olleet hyvällä tasolla ja noin 8 % vähäisempää, jos kukaan heistä ei olisi tupakoinut.

Tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Diabetes Care 2010;33:2360-2364)
http://care.diabetesjournals.org/content/33/11/2360.abstract

Copyright Duodecim 2010. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Takaisin