Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Raskas työ ja ylipaino ennustavat lihasten heikkenemistä

Suomalaistutkimuksen mukaan iäkkäiden heikko lihaskunto on usein ennustettavissa varhaisemman elämän elintavoista ja terveydestä. Näin ollen lihasten heikkenemistä voi myös ehkäistä tai ainakin hidastaa.

Mini-Suomi-terveystutkimukseen perustuvat tulokset osoittavat lihasvoimien vähenevän nopeammin miehillä ja naisilla, jotka ovat elämänsä keskivaiheilla tehneet fyysisesti raskasta työtä, olleet ylipainoisia tai poteneet sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta, astmaa tai korkeaa verenpainetta.

Vuosien myötä myös raju laihtuminen, liikunnan vähentyminen, jatkuva tupakointi sekä edelleen jatkuvat hengitystie- ja sydänsairaudet liittyivät lihasvoimien heikentymiseen.

Tulosten perusteella lihaskunnon heikkenemistä ennustavat siis seikat, jotka liittyvät muutenkin huonoon terveydentilaan ja yleisten sairauksien riskeihin. Näin ollen lihaskunto kulkee käsi kädessä muun terveyden kanssa.

Tutkimuksessa seurattiin lähes tuhatta suomalaista 30-73-vuotiasta, jotka osallistuivat Mini-Suomi-tutkimukseen vuosina 1978-1980. Osallistujille tehtiin monipuolinen terveystarkastus, minkä lisäksi käden puristusvoima mitattiin tutkimuksen alussa sekä seurantatutkimuksissa uudestaan vuonna 2000. Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.

 

Uutispalvelu Duodecim

(DOI:10.1111/j.1532-5415.2011.03779.x)

onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1532-5415.2011.03779.x/abstract

Takaisin