Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Osteoporoosi

Osteoporoosi eli luukato on luuston sairaus, jossa luun määrä vähenee ja rakenne muuttuu. Sairaus aiheuttaa luuston haurastumista ja siksi riski saada murtuma kasvaa. Osteoporoottinen murtuma syntyy usein suhteellisen vähäisen onnettomuuden yhteydessä, esim. kaatumisessa. Murtumaa seuraa usein toinen murtuma jo vuoden kuluessa. Osteoporoosi ei oireile, joten se havaitaan usein vasta murtuman yhteydessä.

Suomessa arvioidaan olevan 400 000 ihmistä, jotka sairastavat osteoporoosia – suurin osa tietämättään.

Luu on elävää kudosta, joka uusiutuu koko elämän ajan. Suurin luuntiheys eli luun huippumassa saavutetaan noin 30-vuotiaana. Luukudoksen määrä pysyy lähes samana noin 40-vuotiaaksi. Sen jälkeinen luuston lievä haurastuminen kuuluu ikääntymiseen. Terveillä naisilla häviää elinaikana noin 35 %. Miesten luvut ovat puolestaan noin 20 % ja hohkaluusta 30 %. Osteoporoosissa luuston hajoaminen on kuitenkin normaalia voimallisempaa. Luun rakentajasolut eivät ehdi korvata sitä määrää luuta, jonka hajottajasolut tuhoavat.