Osteoporoosi

Suomessa on arviolta 400 000 ihmistä, jotka sairastavat eriasteisesti osteoporoosia – suuri osa tietämättään. Osteoporoosi havaitaan usein vasta murtuman yhteydessä. Osteoporoosista johtuvia murtumia tilastoidaan Suomessa vuosittain yli 30 000. Murtuma ennustaa uutta murtumaa, minkä vuoksi olisikin tärkeää kartoittaa osteoporoosin riskitekijät potilailla, joilla on ollut kaatumisen tai pienen tapaturman aiheuttama murtuma.

D-vitamiini on kalsiumin ja luulääkkeiden ohella keskeinen osa osteoporoosin hoitoa. D-vitamiinin puutoksen luustovaikutukset on tunnettu jo vuosia. Lisäksi vanhuksilla D-vitamiini vaikuttaa lihaskuntoon. Lisääntynyt lihaskunto auttaa tasapainon säilyttämisessä ja vähentää siksi kaatumisia, jolloin murtumariski pienenee. Tämän vuoksi on tärkeää, että alentuneeseen D-vitamiinitasoon puututaan systemaattisesti ja että varmistetaan erityisesti osteoporoosipotilaiden riittävä D-vitamiinin saanti.

Myös säännöllisellä ja monipuolisella liikunnalla, sekä terveellisellä ruokavaliolla on tärkeä rooli osteoporoosin hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.

Luuntiheys

osteoporoosi

Osteoporoosi voidaan todeta luuntiheys-mittauksessa. Mittaus tehdään matalaenergiseen röntgensäteilyyn perustuvalla...

Lisää luuntiheysmittauksesta

Potilaskokemus

raija

Minulla todettiin osteoporoosi luuntiheysmittauk- sessa. Mitään oireita minulla ei ollut ja tämä ti...

Lue potilaskokemus osteoporoosista