Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneiden lasten terveys

syntyneet-kehys

Tiedetään, että hedelmöityshoitojen tuloksena alkuun lähteneisiin raskauksiin liittyy riskejä. Riskit voidaan yhdistää sekä odotusaikaan ja äidin hyvinvointiin että vastasyntyneen lapsen terveyteen. Varsinkin aiemmin lapsettomuushoitoihin liittyneet terveysongelmat johtuivat pääosin monisikiöraskauksista. Monisikiöisyys onkin merkittävin yksittäinen lasten ja odottavien äitien terveyttä huonontava tekijä. Tiedetään myös, että IVF-lapset saattavat syntyä spontaanisti alkunsa saaneita lapsia useammin ennenaikaisina ja pienipainoisempina. Suurta eroa spontaanisti alkunsa saaneiden ja IVF-lasten syntymäpainossa ei kuitenkaan ole havaittu kaikissa tutkimuksissa.

Suurin osa hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneista lapsista on terveitä. Kuitenkin näillä lapsilla on todettu pieni epämuodostumariskin lisäys. Normaalistikin synnynnäisiä epämuodostumia esiintyy noin kolmella (3) lapsella sadasta (100), hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneilla lapsilla noin neljällä (4) sadasta (100). Suuri osa näistä epämuodostumista on leikkauksilla korjattavia virtsa- ja sukuelinten epämuodostumia.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että pieni epämuodostumariskin lisäys liittyy ensisijaisesti lapsettomuuden taustatekijöihin, eikä niinkään itse hedelmöityshoitoihin. Tiedetään myös, että kun lapsettomuuden taustalla on vaikea siittiötuotannon häiriö, on mikroinjektiohoidon (ICSI) avulla syntyneillä lapsilla hieman suurempi riski saada jokin kromosomipoikkeavuus. Useimpien lapsettomuushoitojen tuloksena syntyneiden lasten terveyttä seuranneiden tutkimusten mukaan itse hedelmöityshoidoilla ei olisi suurta merkitystä kasvavan lapsen terveyteen.

WOMN-1197959-0000 10/2016