Parempaa Elämää on MSD Finlandin terveyden ja hyvinvoinnin palvelu, johon on koottu tietoa kuluttajille, potilaille ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Naisen hedelmättömyys

Naisesta johtuvat lapsettomuuden syyt voidaan jakaa karkeasti neljään osaan: munarakkulan kypsymishäiriöihin, munanjohdinvaurioihin, kohtuvikoihin ja endometrioosiin. Naisen hedelmättömyyden syitä selvitettäessä tutkitaan aluksi munasarjat, munanjohtimet ja kohtu. Munasarjat tuottavat munasoluja. Tutkimuksissa (ultraääni, vatsaontelon tähystys eli laparoskopia, mahdollisesti hormoniverikokeet) varmistetaan, että munasarjat ovat vahingoittumattomat ja terveet.

Munarakkulan kypsymishäiriöt

Munasolun kypsymis- ja irtoamishäiriöt ovat tavallisimpia lapsettomuuden syitä (18-32 % tapauksista). Vika luokitellaan sen mukaan, onko syy hypotalamuksen, aivolisäkkeen vai munasarjan toiminnassa tai onko ovulaatiohäiriö seurausta jostain muusta sairaudesta, kuten syömishäiriöistä, lisämunuaisen sairaudesta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta eli hypotyreoosista.

Ultraäänitutkimuksen avulla voidaan todeta, muodostuuko munasarjoissa normaaleja munarakkuloita. Sopivassa kuukautiskierron vaiheessa tutkitaan kohdun limakalvon paksuus ja rakenne. Ultraäänitekniikassa käytetään korkeataajuisia ääniaaltoja, jotka tuottavat kuvan monitorille. Ultraäänitutkimus on kivuton ja vaaraton myös raskauden aikana.

Munanjohdinvauriot

Munanjohtimet yhdistävät munasarjat ja kohdun toisiinsa. Noin 14-20 prosentissa tapauksista hedelmättömyys johtuu tukkeutuneista munanjohtimista. Munanjohtimien aukiolo varmistetaan ultraäänitutkimuksella (SSG=sonosalpingografia). Tässä menetelmässä munanjohtimiin ruiskutetaan keittosuola-ilmaseosta ja seurataan ultraäänellä, miten ilmakuplat kulkeutuvat munanjohtimien läpi. Munanjohtimet voidaan tutkia myös vatsaontelon tähystyksen eli laparoskopian avulla, jolla varmistetaan, ovatko ne avoimet ja esiintyykö niissä kiinnikkeitä. Kohdunkaula tutkitaan visuaalisesti tähystämällä. Tarvittaessa otetaan tulehdusnäytteet ja irtosolunäyte eli ns. PAPA-koe.

Kohtuviat

Jotta hedelmöityneestä munasolusta kehittyisi lapsi, munasolun on pystyttävä kiinnittymään kohdun seinämään esteettä. Kohtuviat heikentävät hedelmällisyyttä, koska ne haittaavat alkion kiinnittymistä kohdun limakalvoon. Kohtuvikojen esiintyvyys on 2-5 %. Kohtuontelon seinämän limakalvo tutkitaan ultraäänitutkimuksella, tähystyksellä tai varjoainekuvauksella. Kohtuontelon tulisi olla rakenteeltaan säännöllinen. Kohtuontelon epäsäännöllisyyttä voivat aiheuttaa esimerkiksi myoomat eli kohdun lihasseinämän kasvaimet, synnynnäiset rakenneviat ja kohdun limakalvon eli endometriumin polyypit. Jos kohdun limakalvon rakenne näyttää poikkeavalta tai naisella on ollut vuotohäiriöitä, voidaan kohdun limakalvosta ottaa koepala tarkempaa analysointia varten.

Endometrioosi

Joskus lapsettomuuden taustalla on endometrioosi, joka voidaan todeta laparoskopialla eli vatsaontelon tähystyksellä. Jos endometrioositauti muodostaa munasarjaan rakkulan eli endometriooman, voidaan se todeta ultraäänitutkimuksessa. Kookkaat endometrioomat kannattaa usein poistaa ennen hoitoja. Laaja endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta, koska siihen liittyy rakenteellisia muutoksia. Munasarjojen endometrioosi voi häiritä munarakkulan kehitystä, estää ovulaation ja häiritä keltarauhasen toimintaa. Synnytinelinten rakenteellisen tutkimuksen lisäksi selvitetään mahdolliset häiriöt sukuhormonien erityksessä ja toiminnassa. Tämä tehdään laboratoriotutkimusten avulla.

Naisen hedelmättömyyteen liittyvät tutkimukset

Aivolisäke erittää munasarjojen toimintaa sääteleviä hormoneja ja munasarjojen erittämät sukuhormonit puolestaan vaikuttavat kohtuun sekä kohdun limakalvon rakentumiseen. Veri- ja virtsakokeiden avulla selvitetään, onko hormonitoiminta riittävää kuukautiskierron ylläpitämiseksi. Erityisesti tutkitaan, tapahtuuko ovulaatio eli munasolun irtoaminen, ja milloin se tapahtuu.

Ovulaatio ja sen ajankohta voidaan ennustaa seuraamalla seerumin LH-tasoa ja LH:n erittymistä virtsaan. Ovulaatio voidaan varmistaa keltarauhashormonimittauksen avulla. Tarkempi käsitys keltarauhasen toiminnasta saadaan mittaamalla keltarauhashormonipitoisuuksia verinäytteestä loppukierron aikana noin viikon kuluttua LH-huipun jälkeen. Lisäksi alkukierrossa voidaan tarvittaessa mitata kilpirauhashormonin (TSH), prolaktiinin ja gonadotropiinien pitoisuuksia.

WOMN-1197959-0000 10/2016