Selkärankareuma

Selkärankareumalla on yhteys geeneihin, sillä lähes jokaisella potilaalla on solujensa pinnalla HLA-B27-antigeeni, joka on tietyntyyppinen valkuaisainerakenne. Japanilaisilla tätä tekijää ei ole, kun taas joissakin intiaanikansoissa lähes joka toinen on HLA-B27-positiivinen.

Jokainen HLA-B27-positiivinen ei kuitenkaan saa selkärankareumaa vaikka selkärankareumapotilaista noin 90 %:lla on tämä tekijä. Perinnöllisyyteen viittaa myös saamelaisten alttius sairastua selkärankareumaan. Vastaavia selkärangan muutoksia on todettu myös gorilloilla, simpansseilla ja gibboneilla.

Oireet ja diagnoosi

Noin 70 % potilaista on miehiä, ja joka sadas sairastuu selkärankareumaan. Diagnoosi perustuu kansainvälisten kriteerien mukaan seuraaviin seikkoihin:

• Yli kolme kuukautta kestäneet tulehdusperäiset alaselkäkivut, jotka pahenevat levossa ja lievittyvät liikunnalla
• Molemminpuolinen SI-nivelten tulehdus (sakroiliitti)
• Selkärangan ja rintakehän liikerajoitus SI-nivelet liittävät ristiluun lantiorenkaan suoliluihin.

Selkärankareumalle tyyppioireita ovat selän poikkeuksellinen jäykkyys kaikkiin suuntiin ja ainakin alkuvaiheessa pitkäkestoiset keski- ja alaselän kivut. Aamuyön oireet ovat tyypillisiä ja liikunta helpottaa niitä.

Monilla potilailla esiintyy nivelkipuja ja -turvotusta. Joillakin potilailla esiintyy lämpöilyä ja yleiskunnon laskua. Monilla on taipumus jänne- ja limapussitulehduksiin. Myös sormien ja varpaiden niveloireilua esiintyy. Selkärankareumapotilailla on taipumus silmän värikalvon tulehdukseen, iriittiin.

Sakroiliitin lisäksi selkärankareuma aiheuttaa nikamien välisten pikkunivelten ja kylkiluiden selkärankanivelten tulehdusta. Rangan jänteet tulehtuvat, joskus myös välilevyt. Tämän seurauksena rakenteet kalkkiutuvat, jäykistyvät ja saattavat näkyä pidemmälle edenneessä sairaudessa röntgenkuvassa selkärangan bamburunkoa muistuttavana muutoksena. Myöhemmässä vaiheessa myös osteoporoosin kehittyminen on melko tavallista.

Laboratoriokokeista ei ole paljoa hyötyä diagnoosin kannalta. HLA-B27 voi olla positiivinen, mutta diagnoosiin se ei oikeuta. CRP-arvon tai senkan nousu sekä lievä anemia ovat tavallisia laboratoriolöydöksiä. Diagnoosin teko viivästyy usein. Miehillä viive on noin 10 ja naisilla noin 14 vuotta. Diagnoosia voi nopeuttaa SI-nivelten magneettikuvauksella.

Hoito

Selkärankareuman tulehdusaktiivisuuden arvio ja hoidon tarve perustuvat käytännön työssä potilaan kokemiin oireisiin ja tulehdusta mittaavien senkka- tai CRP-arvojen nousuun.

Lääkehoidon kesto riippuu tulehdustilanteesta. Hoidon on kestettävä niin kauan, että tulehdusarvot ovat olleet normaalit ainakin kuuden kuukauden ajan. Ensisijaislääke on salatsosulfapyridiini. Aktiivisissa tulehdusvaiheissa myös metotreksaatti on soittautunut käyttökelpoiseksi. Kolmas käytetty lääke on atsatiopriini. Myös kortisonia, lääkeyhdistelmiä ja kultaa on käytetty. Nykyään on alettu käyttää uusia biologisia lääkehoitoja.

Hankalammissa kipuvaiheissa tulehduskipulääkkeet ovat tarpeellisia. Vatsaystävälliset valmisteet ovat käyttökelpoisia, koska tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaiskäyttö lisää mahahaavariskiä.

Lääkehoidon rinnalla on tärkeää säilyttää selkärangan liikkuvuus, koska jäykistyvä ranka johtaa uudentyyppisiin kipuongelmiin. Tärkeätä osaa tässä asiassa näyttelee kuntoutus. Tällainen tapahtuu tehokkaimmin laitoskuntoutusjaksoina, joita voi anoa 8-lausunnolla KELA:lta.