HIV

HIV ei näy kasvoista
HIV ja AIDS - mitä eroa niillä on?

HIV (HI-virus eli ihmisen immuunikatovirus) aiheuttaa pysyvän infektion, jonka seurauksena elimistön puolustusjärjestelmään syntyy vaurioita.

AIDS (hankittu immuunipuutosoireyhtymä) on HIV-infektion viimeinen vaihe, jossa immuunijärjestelmässä on tapahtunut jo merkittävää tuhoa ja vastustuskyky tauteja kohtaan on huomattavasti alentunut. HIV-infektion eteneminen AIDSiksi kestää keskimäärin 10 vuotta, jos potilas ei saa HIV-lääkehoitoa. Ajoissa aloitetulla lääkehoidolla voidaan tehokkaasti estää AIDSsiin sairastuminen.

On syytä huomata, että vaikka henkilö on fyysisesti terve ennen AIDSiin sairastumista, HIV voi tarttua häneltä toiseen henkilöön yhtä lailla kuin AIDS-vaiheessa.1

  

9 virheellistä väittämää HIV:stä

1. HIV tarttuu kätellessä, suudeltaessa tai saunan lauteilta.

Väärin! HIV ei tartu saunassa eikä esimerkiksi kätellessä HIV-positiivista henkilöä. HIV:llä on neljä tartuntatapaa: suojaamattomassa seksikontaktissa, piikkihuumeiden käytön yhteydessä, veren välityksellä ja äidiltä lapselle.

2. HIV näkyy päällepäin.

Väärin! HIV ei yleensä näy päällepäin. Joka toinen saa tartunnan alkuvaiheessa äkillisen kuumetaudin. Tällöin potilaalla on runsaasti virusta veressään ja hän on hyvin tartuttava. Tätä seuraa oireeton tai vähäoireinen jakso, joka hoitamattomalla kestää 5–10 vuotta. Tässä vaiheessa HIV-infektiota ei voi päätellä henkilön ulkoisen olemuksen perusteella.

3. HIV on vain suonensisäisiä huumeita käyttävien ja homoseksuaalien sairaus.

Väärin! HIV-tartunnoista noin 2/3 osaa saadaan heteroseksuaalisessa kontaktissa.

4. HIV ei tartu suomalaisessa heteroseksissä.

Väärin! HIV voi tarttua heteroseksissä niin ulkomaalaiselta kuin suomalaiseltakin kumppanilta. Suomalaisissa heteroseksitartunnoissa on tapahtunut nousua sekä matkailuun liittyvien tartuntojen, että Suomessa saatujen tartuntojen määrässä. Suomessa on myös arviolta 1000 HIV-positiivisen joukko, jotka ovat tietämättömiä tartunnastaan ja näin ollen saattavat tartuttaa seksikumppaninsa tietämättään. 

5. Minä en voi saada HIV-tartuntaa.

Väärin! Lähes kuka tahansa voi saada HIV-tartunnan. Todennäköisin tartuntatapa on suojaamaton seksikontakti. Jokainen suojaamatonta seksiä satunnaisen kumppanin kanssa harrastava voi saada tartunnan. Siksi on ensisijaisen tärkeää hakeutua testiin, jos hiemankin epäilee tartuntaa.

6. HIV voidaan todeta heti tartunnan jälkeen.

Väärin! Verinäytteessä voidaan havaita HIV-vasta-aineita yleensä vasta noin 3 kuukauden kuluttua tartunnasta. On kuitenkin tärkeää hakeutua lääkäriin ja kertoa tartuntaepäilystä jo silloin, mikäli sairastut äkilliseen kuumetautiin ja äskettäinen HIV-tartunta on mahdollinen (kts. kohta 2.)

7. HIV-positiivisen äidin lapsi saa automaattisesti HIV:n

Väärin! HIV voi siirtyä äidistä lapseen jo raskauden aikana, ja tartunta voi tapahtua myös synnytyksen yhteydessä tai äidinmaidosta. Kuitenkin riittävän aikaisin ennen synnytystä aloitetulla, oikeanlaisella lääkehoidolla voidaan estää HIV:n tarttuminen äidistä sikiöön.

8. HIV on kuolemantuomio.

Väärin! Nykypäivänä on lääkehoitoja, joilla sairauden etenemistä voidaan hidastaa ja joiden avulla HIV-positiivinen voi elää jopa vuosikymmeniä menehtyen lopulta usein jostakin muusta syystä. HIV:tä ei kuitenkaan voida vielä nykyään käytettävissä olevien hoitojen avulla parantaa, mutta tutkimus- ja kehitystyö uusien hoitojen löytämiseksi jatkuvat. 

9. HIV on vaaraton, onhan siihen tehokas hoito.

Väärin! HIV on vakava sairaus, eikä sitä voida vielä parantaa. Lääkehoidolla voidaan hidastaa taudin etenemistä, mutta tartunnan saanut joutuu elämään sairautensa kanssa ja käyttämään lääkkeitä päivittäin lopun elämäänsä. HI-virus saattaa myös kehittää hoidolle resistentin viruskannan, erityisesti jos potilas ei ota lääkkeitään säännöllisesti. Siksi kaikki HIV-positiiviset eivät hyödy hoidosta uusista lääkkeistä huolimatta.

1) www.thl.fi

12-2014-INFC-1018708-0000