Millaisia ovat arkipäiväsi pienet valinnat? Toimivatko ne tyypin 2 diabetesta vastaan vai epähuomiossa jopa sen puolesta? Diabetes -osiosta löydät tietoa diabeteksen syistä ja hoitomuodoista.
Parempaa elämää  ›  Diabetes  ›  Potilaskokemuksia

Potilaskokemuksia

Hei, olen Sirkka

sirkka Sirkan henkilötiedot

"Nautin työstäni, vaikka usein päivät ovat kiireisiä ja saattavat venyä pitkälle iltaan. Vapaa-aikana nautin vain olemisesta, tietysti lukemisesta ja elämästä perheen kanssa. Hyvä ruoka on myös intohimoni. Liikunta jää usein vain viikonloppuihin ja silloinkin kävelylenkkeihin. Tästä johtuen olen hieman ylipainoinen."

"Noin vuosi sitten ikäkausi tarkastuksessa työterveyshoitaja totesi verensokeriarvojeni olevan koholla. Samalla todettiin myös, että verenpaineeni oli noussut ja rasva-arvoni olivat koholla. Työterveyshoitaja teki minulle Diabetesliiton riskitestin sillä isäni oli sairastanut tyypin 2 diabetesta ja kuollut 5 vuotta sitten sydänkohtaukseen. Sain riskitestissä pistemääräksi 16 ja työterveyshoitajani sanoi, että olen suuressa riskissä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Sain työterveyshoitajalta ohjeita terveellisestä ravinnosta ja liikunnasta. Työterveyslääkäri lähetti minut vielä sokerirasituskokeeseen, jossa todettiin, että rasituksen jälkeiset sokeriarvoni olivat yli raja-arvojen. Olin siis tyypin 2 diabeetikko."

"Työterveyslääkäri aloitti heti metformiini -nimisen lääkityksen mutta puolen vuoden hoidon jälkeen todettiin, ettei se ollut riittävä vaikka olin alkanut liikkua puoli tuntia päivässä ja painoni oli pudonnut. Nyt lääkäri harkitsee lisälääkitystä hoitooni."

Sirkan allekirjoitus
petri

"Minussa hiustenlähtö herättää haikeutta. Haikeus on toisaalta jännä tunne. Se ei ole positiivista tai...

linda

"Nautin työstäni, vaikka usein päivät ovat kiireisiä ja saattavat venyä pitkälle iltaan. Vapaa-aikana...

niko

"Olen kova poika pelaamaan ja leikkimään kavereideni kanssa. Pelaamme jalkapalloa kesäisin ja jääkiekk...

raija

"Minulla todettiin osteoporoosi luuntiheysmittauksessa. Mitään oireita minulla ei ollut ja tämä tietys...

Syys
2

Krooninen unettomuus voi olla kohtalokasta. Yhdysvaltalaistutkijat...

Lue artikkeli

Elo
27

Liikenteen ilmansaasteiden ja lasten astmaoireiden yhteydestä on sa...

Lue artikkeli

Elo
27

Auralliseen migreeniin saattaa liittyä suurentunut riski kuolla syd...

Lue artikkeli