Potilaskokemuksia

lainaus

"Olen kova poika pelaamaan ja leikkimään kavereideni kanssa. Pelaamme jalkapalloa kesäisin ja jääkiekkoa talvisin pihakadulla. Välillä pelaaminen alkaa hengästyttää, yskittää ja väsyttää niin, että joudun siirtymään maalivahdiksi."

Miltä maalivahdista tuntuu?

"Pelasimme eilen jääkiekkoa pihalla Villen, Veli-Pekan ja Matin kanssa. Tein pelin alussa ainakin kaksi maalia, mutta sen jälkeen minua alkoi yskittää ja hengitys alkoi vinkua. Olin maalivahtina pelin loppuun. Haluaisin olla hyökkääjä ja tehdä maaleja enkä maalivahti... Onneksi sain kuitenkin torjuttua kaikki maalit!

Kun peli loppui, kaverit lähtivät vielä leikkimään naapuritalon Asmon ja Petterin kanssa. Kuulin heidän juoksevan ja huutelevan naapurin pihasta ja minua harmitti, kun en jaksanut mennä mukaan.

Äiti ja isä tulivat töistä ja menimme yhdessä kotiin. Kotona kerroin, että haluaisin mennä kavereiden mukaan pihalle vielä leikkimään. Äiti antoi minulle lääkärin määräämää astmalääkettä ja sanoi, että olimme unohtaneet ottaa lääkkeen edellisenä iltana. Leikin kotona Legoilla vähän aikaa ja sitten menin takaisin pihalle leikkimään kavereiden kanssa, eikä minua enää yskittänyt yhtään.

Lupasin muistuttaa äitiä antamaan astmalääkettä taas illalla, että jaksan mennä huomenna leikkimään kavereiden kanssa ulos."

Nikon allekirjoitus

Migreeni

"Nautin työstäni, vaikka usein päivät ovat kiireisiä ja saattavat venyä pitkälle iltaan. Vapaa-aikana nautin aktiivisesta elämästä perheen...

Potilaskokemus migreeni

Osteoporoosi

"Minulla todettiin osteoporoosi luuntiheysmittauksessa. Mitään oireita minulla ei ollut ja tämä tietysti hämmästytti minua kovasti. Olin ky...

Potilaskokemus osteoporoosi

Hiustenlähtö

"Minussa hiustenlähtö herättää haikeutta. Haikeus on toisaalta jännä tunne. Se ei ole positiivista tai negatiivista, niin kuin muut kokemam...

Potilaskokemus hiustenlähtö

Kipu

"Minulla on tuo nivelrikko vallannut kropan sieltä täältä. Se alkoi jo 20 vuotta sitten vasemman etusormen ylimmästä nivelestä ja nykyään n...

Potilaskokemus kipu