Sanasto

A

  • Allerginen nuha
    Nenän limakalvon allerginen tulehdusreaktio, johon tavallisesti liittyy vetinen liman eritys nenästä sekä nenän ja silmien kirvely, aivastelua ja nenän tukkoisuutta.
  • Altistamiskoe
    Allergian selvittämisessä tehtävä tutkimus, jossa henkilö altistetaan oireiden aiheuttajaksi epäillylle aineelle kontrolloiduissa olosuhteissa allergiatutkimusyksikössä.
  • Antigeeni
    Aine joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumisen.
  • Asetyylisalisyylihappo
    Asetyylisalisyylihappo eli ASA on aspriinin vaikuttava ainesosa.
  • Antihistamiinit
    Lääkkeitä, joilla lievitetään joitakin allergiasairauksien oireita ja joiden tarkoitus on estää histamiinin vaikutuksia. Histamiini on keskeinen allergisessa reaktiossa esiintyvä välittäjäaine elimistössämme. Antihistamiineja käytetään lääkkeenä allergisessa nuhassa ja allergisissa silmäoireissa sekä nokkosrokossa. Astman oireisiin ne eivät auta.
  • Astmakohtaus
    Kestoltaan vaihteleva tapahtuma, jolloin lapsen oireita ovat rohiseva hengitys, yskä, painon tunne rinnassa ja tunne siitä, että hän ei saa ilmaa. Keuhkoputkia avaava lääke helpottaa tilannetta nopeasti. Joskus, onneksi harvoin, kohtaus voi olla niin vaikea, että se voi johtaa syanoosiin (iho muuttuu sinertäväksi), jolloin on jo kyse hätätilanteesta.
  • Atooppinen dermatiitti
    Ihon allerginen tulehdusreaktio, joka ilmenee yleensä monin eri tavoin. Pikkulapsilla se esiintyy usein kuivina, hilseilevinä ja punoittavina karheina lanttimaisina alueina vartalolla ja raajoissa. Vanhemmilla lapsilla se paikallistuu yleensä taipeisiin. Atooppisesta dermatiitista käytetään myös nimitystä maitorupi, atooppinen ekseema ja atooppinen ihottuma.
  • Atopia
    Periytyvä tai henkilökohtainen taipumus reagoida pieniin allergeenimääriin tuottamalla IgE-vasta-aineita, mikä johtaa tyypillisten oireiden, kuten astman, atooppisen ihottuman tai allergisen nuhan kehittymiseen.

B

  • Bronkokonstriktio
    Keuhkoputkien supistuminen, jolloin hengitys vaikeutuu ja hapensaanti häiriintyy.
  • Bronkodilaattorit
    Astman hoidossa käytettävät ns. keuhkoputkea avaavat lääkkeet, jotka rentouttavat keuhkoputken sileän lihaksen supistumista bronkokonstriktiotilanteessa ja helpottavat siten vaikeutunutta hengitystä.
  • Bronkioliitti
    Akuutti, kaikkein pienempien hengitysteiden ja keuhkorakkuloiden infektio, jota esiintyy pääasiassa alle kolmen vuoden ikäisillä lapsilla. Sen merkittävimpiä aiheuttajia ovat erilaiset virukset esim. RS-virus. Tyypillisiä oireita ovat yskä, vinkuva hengitys ja hengitysvaikeudet.
  • Bronkiitti
    Keuhkoputken tulehdus, yleensä viruksen aiheuttama.

D

  • Dyspnea
    Hengenahdistus, ilman loppumisen tunne tai vaikeutunut hengitys.

E

  • Ekseema
    Ihoreaktio, joka aiheuttaa ihon kirvelyä, kuivuutta ja kutinaa. Se ilmaantuu tavallisesti kasvoihin sekä käsien ja jalkojen niveltaipeisiin. Se liittyy yleensä atopiaan.
  • EFA
    European Federation of Allergy and Airways Diseases Patient. Euroopan Allergia ja Hengityselinsairauksien potilasliitto, www.efanet.org.

G

  • Gina
    Global Initiative for Asthma (GINA). Tätä maailmanlaajuista projektia tukee Maailman terveysjärjestö WHO, keskeisimmät tiedeyhteisöt sekä kansalliset ja kansainväliset terveysjärjestöt. Se järjestää muun toimintansa lisäksi vuosittain maailmanlaajuisen astmapäivän, jota vietetään yleensä toukokuun ensimmäisellä viikolla.

H

  • Herkistäminen
    Hankittu reaktio, jossa jollekin antigeenille kehittyy erityisiä vasta-aineita. Tämä saadaan aikaan rokottamalla (ruiskuttamalla) muunneltua tarttumatonta sairautta aiheuttavaa organismia (tai sen osaa), joka on säilyttänyt kykynsä tuottaa sairautta vastaan taistelevia vasta-aineita.
  • Hengityselimistö
    Elimet ja rakenteet, jotka hoitavat keuhkojen ventilaation sekä hapen ja hiilidioksidin vaihtamisen ympäröivän ilman ja keuhkoissa kiertävän veren välillä.
  • Hiukkaset
    Kotipölyssä, matoissa, kasveissa ja joidenkin eläinten karvoissa esiintyviä mikro-organismeja. Ne ovat merkittävin allergeenien lähde kaikkialla maailmassa.
  • Hoitomyöntyvyys
    Potilas toteuttaa osaltaan hoidon tarkoin lääkärin antamien hoito-ohjeiden mukaisesti. Tämä on olennainen perusedellytys sille, että lääkkeet todella tehoavat sairauden pitämiseksi hallinnassa. Ohjeiden noudattaminen on sitä helpompaa mitä yksinkertaisempi hoito on.
  • Hyperreaktiivinen bronkiitti
    Hengitysteiden liiallinen reaktio erilaisiin ärsykkeisiin, mikä ilmenee ilman kulun vaikeutumisena. Se voi laukaista erilaisia oireita (esim. vinkuva hengitys, yskä jne.) ja aiheuttaa muutoksia keuhkojen toiminnassa.
  • Histamiini
    Merkittävä tulehduksen välittäjäaine, jota esiintyy mm. allergisessa tulehdusreaktiossa.

I

  • Influenssa
    Influenssaviruksen aiheuttama virustauti. Se voi aiheuttaa astmaa sairastavalle lapselle reaktion, joka laukaisee astmakohtauksen.

K

  • Keuhkojen toimintakyky
    Eräs astmadiagnoosin elementtejä on keuhkojen toimintakyky, jota mitataan spirometrillä. Spirometria voidaan tehdä yli viisivuotiaille lapsille, joskin sen luotettavuus on parempi 7–8 ikävuodesta ylöspäin.
  • Keuhkoputket
    Hengitystiet, joiden kautta ilma kulkee sisään- ja uloshengitettäessä.

L

  • Leukotrieenit
    Voimakkaita mm. astmaattisen tulehduksen välittäjäaineita. Niiden toimintaa estetään mm. leukotrieenisalpaajalääkityksellä.

P

  • Periytyvyys
    Astma on perinnöllistä. Perinnöllisyys on ilmeisesti polygeenista eli astmaan sairastuminen ei johdu yhdestä vaan useasta eri geenistä.
  • Pollinoosi
    Siitepölyallergia.

R

  • Rasituskoe
    Tutkimus, jolla mitataan keuhkoputkien hyperreaktiivisuutta fyysiselle rasitukselle.

S

  • Siedätyshoito
    Hoito, jossa esim. siitepölylle allergiselle ihmiselle annetaan oireita aiheuttavaa allergeenia, esimerkiksi koivuallergeeniuutetta erillisen annosteluohjelman mukaan allergeenimäärää vähitellen nostaen. Vähitellen elimistö alkaa sietää kyseistä ainetta, mikä johtaa allergiaoireiden lievenemiseen ja vähenemiseen.
  • Spirometria
    Spirometrillä tutkitaan keuhkojen toimintaa. Se auttaa astman toteamisessa ja astmaseurannassa.
  • Sytokiinit
    Merkittäviä tulehdusprosessin välittäjäaineita.

T

  • Tulehdus
    Astman oireiden taustalla oleva keuhkoputkien reaktio. Astma määritellään krooniseksi tulehdussairaudeksi.

V

  • Virus
    Pieni mikro-organismi, joka aiheuttaa tulehduksia.
  • Välittäjäaineet
    Aineita, jotka välittävät kemiallisia viestejä elimistön eri alueiden välillä. Sytokiniinit ja leukotrieenit ovat tärkeitä astmatulehduksen kehittymisessä.

Y

  • Yskä
    Äänekäs ja äkillinen keuhkoista tuleva ilman poistuminen. Yskä on perusluonteeltaan puolustusreaktio, joka puhdistaa ärsyttäviä aineita tai eritteitä keuhkoista, keuhkoputkista tai ruokatorvesta tai estää vieraiden aineiden joutumisen keuhkoihin.
PEF-banneri

PEF-seurantakaavio

Hengittäminen

astma

Hengittäminen tapahtuu aivan itsestään; sitä ei tarvitse edes miettiä. Lepotilassa ihminen hengittää...

Lue lisää hengitysteiden rakenteesta

Astma ja allergia

astma

Tässä osiossa saat vastauksia kysymyksiin allergiasta, esim. miksi saatat herkistyä...

Lue lisää allergioista

Potilaskokemus

niko

Olen kova poika pelaamaan ja leikkimään kavereideni kanssa. Pelaamme jalkapalloa kesäisin j...

Lue potilaskokemus astmasta